torstaina, maaliskuuta 14, 2013

Ratkaisevatko maalivahdit säälipleijareiden tulokset?


Runkosarja on sitten taas liigassa takanapäin ja joukkueet pantu järjestykseen. Maalivahtipuolella on kausi tuonut erilaisia yllätyksiä esille ja useillakin torjujilla ovat otteet heilahdelleet kovastikin. Tällä kertaa kuitenkin tarkastelen asioita täysin maalivahtien kantilta suhteessa kuka on missäkin iskussa kun kauden tärkeimmät pelit alkaa. Muistakaa toki että tämä ei ole sama kuin esim ennustus joukkueen menestyksestä vaan suppea näkymä pelkästään MV:n kautta katsottuna. Otetaan nyt ensin säälipleijarijoukkueet käsittelyyn.

Kärpät Vs. Lukko

Tässä parissa etu menee selvästi Lukolle sillä alun “hitaan startin” jälkeen Vehanen on parantanut otteitaan ja ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joukkueensa tukipilari ja tärkein pelaaja. Maalieduspelaaminen tulee olemaan ratkaisevassa roolissa sillä kiekkoja putoilee kuitenkin jonkin verran liikaa eteen vielä ja Lukon puolustuksen onkin pystyttävä auttamaan maalivahtiansa irtokiekkojen siivoamisessa.

Oulussa näkyy myös jonkin verran valoa tunnelin päässä Mv-pelin osalta sillä Backlundin otteet ovat hieman parantuneet viime peleissä. Kausi tosin on ollut aivan liian epätasaista suorittamista ja muistissa on vielä sulaminen viime kaudella ratkaisuvaiheessa.

Huomasitteko muuten että vaikka Vehasen torjuntaprosentti on korkeampi kuin Backlundin, niin päästettyjen maalien keskiarvo on myös suurempi. Kertoo joukkueen tekemisestä myös jotain.

HIFK Vs. SaiPa

Tässä parissa homma menee MV-pelin kannalta selvästi IFK:lle. Ortio on ollut joukkueensa selvästi paras pelaaja runkosarjassa ja ilman häntä IFK:lla olisi saattanut hyvinkin alkaa jo kesäloma. Suurin huoli Ortion suhteen taitaa olla fyysisen ja henkisen kunnon kesto, sillä mies on urakoinut liigan suurimman minuuttimäärän maalilla. Yhteensä hänen urakkansa vastaa noin 52 täyttä peliä. Teknisesti Ortion peli on ollut erittäin hyvällä tasolla ja huonoja päiviä on sattunut todella vähän, joten en kuitenkaan jaksa uskoa että IFK:lla peli tulisi millään tavoin olemaan kiinni tästä ruudusta.

Lappeenrannassa Wiikman elää uutta tulemistaan ja on saanut viimeisimmän siirron jälkeen otteisiinsa aivan uutta ryhtiä. Muutamassa pelissä on ollut vaikea jopa uskoa samaksi kaveriksi jota on aiemmin tällä kaudella nähnyt maalissa. Jos Wiikman pystyy pitämään otteet samalla korkealla tasolla kuin useassa pelissä viime aikoina, on SaiPan täysin mahdollista haastaa tai jopa pudottaa IFK, vaikkakin etu on vastustajalla MV-pelin osalta. Nopeasti katsottuna Wiikman on kauden aikana pelannut ajallisesti n 21 peliä vähemmän kuin kollega toisessa päässä (olettaen että liigan tilastot pitävät paikkansa). Hänellä pitäisi siis olla paukkuja reservissä ja kauden aikana on ollut mahdollista tehdä myös ylläpitävää ja kehittävää harjoittelua eikä keskittyä pelkästään peleihin ja palautumiseen kuten Ortio on joutunut tekemään.

Palataan asiaan taas uuden katsauksen merkeissä kun lopulliset play-off otteluparit ovat selvillä.

Ei kommentteja: