Johtaja - aktiivisuutesi somessa tuo menestystä!

Johtaja - aktiivisuutesi somessa tuo menestystä!

 Johtajan sosiaalisen median käytöllä on positiivista merkitystä niin johtajan omalle maineelle johtajana, kuin yrityksen taloudelliselle menestykselle.

Taloudellisen menestyksen näkökulmasta - tutkittaessa Fortune 500 -tason yrityksiä - yritykset joilla oli aktiivista blogitoimintaa, sosiaalisen median kanavia ja linkkejä sosiaaliseen mediaan, menestyivät myös taloudellisesti paremmin kuin kilpailijansa. Yritysten sosiaalisen median aktiivisuuden lisäksi myös johtajan henkilökohtaisella sosiaalisen median käytöllä on merkitystä.  Nimittäin ne yritykset, joiden toimitusjohtaja aktiivisesti keskusteli sosiaalisessa mediassa johdon päätösvaltaan kuuluviksi koetuista aihepiireistä, koettiin enemmän luotettaviksi kuin kilpailijansa. Lisäksi nämä yritykset myös menestyivät pitkällä tähtäimellä kilpailijoitaan paremmin. 

Johtaja - Sinua odotetaan jo mukaan  aktiiviseksi sosiaalisen median keskustelijaksi ja suunnannäyttäjäksi !

Olen viime aikoina käynyt kouluttamassa paljon johtajia sosiaalisen median käyttöön, joten tässä vielä aiheeseen liittyvä koulutusmateriaalini tutustuttavaksi.

Ota yhteyttä (maria.rajakallio@somestudio.fi) , jos haluat keskustella kanssani aiheesta lisää. 

Pasi Tervonen

Project Manager at Eltel Networks, maanrakennus ja verkkorakennus

8y

Mighty Eagle on todennäköisesti näkyvyydellään ja hahmona yksi tärkeimpiä Rovion markkinointivaltteja. Runsas esilläolo varmasti auttaa Rovion pinnalla pysymistä.

Like
Reply
Mikko Eronen

Respect for another and strive for constructive cooperation. #energia #liiketoiminta #ympäristö #henkilöstöresurssit #terveys #urheilu

8y

Yksi hyvä esimerkki, minkä olen kuullut on Peter Vestbacka, punainen huppari ja twitterin käyttö! Kuinka paljon yhden henkilön twiiteillä rakennetaan Rovion myyntiä?

Pasi Tervonen

Project Manager at Eltel Networks, maanrakennus ja verkkorakennus

8y

Meillä on juuri tällä hetkellä menossa tästä aiheesta vilkas debatti omassa sisäisessä somessa :). Ongelmana tuntuu olevan se, että avoimen sosiaalisen viestinnän hyödyn oivaltaminen on usein vaikeaa eikä sen hyötyä nähdä omasta näkökulmasta. Sen käyttöä ei miellettä työksi vaan joutavaksi hömpäksi, jota tehdään, kun ei ole muutakaan tekemistä. Ajattelin kirjoittaa siitä tämän kertaisen blogini loppuviikosta. Aihetta on...

Jukka Saksi ✍

Ph.D, MBA, johdon viestintä- ja tekoälykouluttaja - Tarjoan lisää aikaa johtamiseen ja viestintään ⏰#Johtaminen, #Tekoäly, #Viestintä #Leadership #Communication

8y

Teen itsekin aiheen kanssa paljon töitä valmentaessa johtajia ja kirjoittaessa kirjaa johtajien viestinnästä. Vähän on evidenssiä vaikutuksista, mutta enemminkin täytyy pelata vision kanssa siitä, mihin maailma on menossa ja mitkä tekijät oletettavasti vaikuttavat johtajan ja yrityksen menestykseen.

Like
Reply
Miia Kosonen

Online community wizard, Research Manager at Xamk, founder of Tohtoriverkosto

8y

Syyskuussa 2014 Fortune 500 -yritysten toimitusjohtajista 68 %:lla ei ollut minkäänlaista somepresenssiä. Twitteriä käytti alle 10 %, joista vain osa aktiivisesti. Hyvä kysymys onkin, onko erittäin someaktiivisten menestyjäyritysten joukossa sellaisia, joihin luotettiin jo ennestään vai selittyykö muutos nimenomaan sosiaalisella medialla. Tärkeä aihe siis, mutta syy-seuraussuhteet eivät ole ihan yksinkertaisia vedettäviksi :)

Like
Reply

To view or add a comment, sign in

Explore topics