Vuosi 2019: tästä tulee kehujen vuosi. Sillä kukapa ei kehuja rakastaisi? Minä jos kuka tiedän. Olen käyttänyt jo kauan sanontaa itsestäni: Kissa kiitoksella elää, minä puolikkaalla. Olen kuunnellut lukemattomissa työyhteisöpalavereissa palopuheita palautteen tärkeydestä ja päättänyt aina vakaasti, että nyt kyllä alan antamaan palautetta niin että soi.
Mutta jotenkin se aina jää.
Jotta lupaus ei tällä kertaa jää sanahelinäksi, päätän aloittaa kolmen päivän kehuspurtin. Niin kuin ei kuntokuuriakaan aloiteta lämmittelemättä ja jumppaohjeisiin tutustumatta, ei kehuskelemaankaan uskalla lähteä kylmiltään.
Porilainen psykologi Terhi Nyman lupautuu tämän ihmiskokeen valmentajaksi.
– Olet ryhtymässä todella hienoon hommaan! Levität ihan varmasti paljon hyvää oloa ja lupaan, että muutut itsekin jo kolmessa päivässä!
Ohhoh, nythän minä saan kehuja! Ovatko nämä vain esimerkkejä vai ihan aitoja? Nyman vakuuttaa, että tästä spurtista hyötyvät kaikki. Olo on heti kuin Disney-elokuvan hyvällä haltijattarella. Varokaa vaan, täältä sitä onnellisuuspölyä lähtee kohta leviämään!
Nyman kehuu intoani, mutta haluaa silti varoittaa. Kaikki eivät välttämättä ilahdu kehuistani. On ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti osaa ottaa kehuja vastaan. Ehkä heitä ei ole koskaan lapsena kehuttu. Tuntemattoman kehu voi näyttäytyä ilkeänä kettuiluna ja aiheuttaa pahimmillaan aggressiivisuutta.
Taikasauva meinaa lerpahtaa. Mihin olenkaan ryhtymässä?
Aloittelijan kehukankeus
Aloitan lämmittelyt. Laitan nettilomakkeen kautta kehuja Satakunnan sairaanhoitopiirin lastenpäivystykseen.
Edellisenä päivänä perheen pienin satutti päänsä ja päivystykseen mentiin jännittyneenä. 3-vuotias oli vakuuttunut, että hänen päänsä joudutaan ottamaan kokonaan pois. Miten muuten pään sisällä olevat kipu ja ääni muka tutkittaisiin? Nuori lääkäri sai lapsen jännityksen kaikkoamaan nopeasti. Vaikka oven takana kiire ja jonot kasvoivat, lääkäri tutki ja tuumaili kaikessa rauhassa. Päätä ei irrotettu, selvisimme säikähdyksellä.
Työpöytäni ääressä kuvailen tuon kaiken lomakkeelle ja painan lähetä-nappia. Huomaan hyräileväni suu hymyssä radiossa soivaa imelää kappaletta nuoruusvuosilta. Naurahdan ääneen. Joudunko minä tuotakin kehumaan? Etsin artistin sähköpostin ja kirjoitan kuvailun siitä miten hyvälle mielelle tuulahdus menneestä minut sai.
Hyvä olo kuplii, kun päätän aloittaa live-kehut.
Olemme niin tottumattomia kehuihin, että tältä keski-ikäiseltäkin pääsi niiaus.
Lotta Uusitalo-Malmivaara
Kaikilla vastaantulijoilla on yhtä harmaat pipot ja värittömät talvitakit. Kävelen Porin keskustassa ja metsästän kehuttavaa. Olen päättänyt, että kehun vain aiheesta. Olen liian huono valehtelemaan. Alkaa nipistää vatsasta, jännittää.
Kuinka outoa onkaan kohta huikata ohi harppovalle tuntemattomalle kehu. Vierelle rullaa mies pyörätuolissa. Rohkaistun.
– Onpa hienot laitteet, huikkaan enkä saakaan enää mitään muuta sanottua. Viittilöin vain typeränä pyörätuoliin kiinnitettyä tietokonenäyttöä. Kiihdytän vauhtia ja katoan paikalta.
Häkeltynyt niiaus
Tästä kankeudesta minua varotettiin. Me suomalaiset emme ole tottuneet kehuihin, emme saamaan emmekä antamaan niitä. Olemme mestareita väistelemään kehuja ja ulkoistamaan ne ripeästi itsestämme.
Jos koululainen pärjää kokeessa, on koe ollut helppo. Jos toimittaja tekee loistavan haastattelun, on haastateltava ollut harvinaisen hyväpuheinen. Esimerkkejä voisi keksiä loputtomiin. Vaatimattomuus on niin suuri hyve, että itseään kehuvaa pidetään vähintäänkin ääliömäisenä moukkana.
Mutta tulta päin! Kehun suojatietä ylittävän mummon toppatakin. Hän tekee vähättelevän huitaisun ja sanoo takin olevan ihan vanha. Mutta hymy paljastaa mummon mielihyvän. Hän pysähtyy ja saan arvuutella kuinka vanha palttoo on ja onko marimekkoa. Eroamme vilkuttaen toisillemme leveät hymyt naamalla.
Me olemme pihtareita palautteenantajina.
Lotta Uusitalo-Malmivaara
Käyn kiristyttämässä silmälasieni sankoja. Kiittelen palvelusta samalla, kun optikko puuhastelee tiskin takana. Hän ei selvästi ole juttutuulella. Höpisen itsekseni ja pyydän vielä esittelemään kasvoilleni sopia silmälasimalleja. Ei löydy sopivia rillejä ja myyjä kannustaa odottamaan uusia malleja ja parempia tarjouksia. Kehun hyvää ja asiantuntevaa palvelua ja mainitsen, että aiemminkin olen saanut juuri häneltä loistavaa palvelua.
Keski-ikäinen optikko niiaa. Hymyilee ja kiittelee kehuista. Kävelen ulos liikkeestä. Mietin tapahtuiko tuo juuri oikeasti. Miksi hän niiasi minulle? Soitto positiivista psykologiaa tutkivalle Lotta Uusitalo-Malmivaaralle auttaa. Hän äännähtää ihastuksesta kuullessaan kokemuksestani.
– Voi apua, miten mahtava esimerkki! Olemme niin tottumattomia kehuihin, että tältä keski-ikäiseltäkin pääsi niiaus. Ennen vanhaan tytöt opetettiin niiamaan aina, kuin saimme jotain.
Selkärangasta tullut niiaus siis paljasti, että optikko koki saavansa jotain, kun häntä kehuttiin.
Kehupihtaus
Seuraavaksi minun on ihan pakko kehua ruisleipä. Etsin leipäpussista tiedot ja soitan pieneen leipomoon toiselle puolelle Suomea. Esittelen itseni ja ennen kuin ehdin jatkaa, pyytää kireä ja kiireinen ääni minua odottamaan.
Puolen minuutin päästä pääsen kehumaan ja leipurin ääni sulaa samantien.
Kerron, että sain leivän tuliaiseksi kotikonnuilta. Maistuu oman mummon tekemältä. Leipuri kiittelee ja kertoo, etten ole ainut. Joulun alla moni asiakas oli sanonut kuolevansa, jos eivät saa juuri tätä leipää juhlapöytään.
Leipuri vitsailee, ettei hän halunnut niin monen ihmisen kuolemaa kontolleen ja leipoi hiki hatussa käsin yli 200 ruisleipää. Sanon puhelun päätteeksi heidän tekevän hyvää työtä. Kuulostanko jo liian imelältä, ehdin miettiä ennen kuin leipuri toivottaa ylitsevuotavasti hyvää jatkoa, alkavaa vuotta ja menestystä. Ja kiitoksia, vielä kerran.
Miten pienellä kehulla voi olla noin suuret vaikutukset? Ja miksi me emme kehu toisiamme enemmän?
– Me olemme pihtareita palautteenantajina, kuten professori Jari Hakanen on viisaasti sanonut. Jaamme hyvää toisillemme säästöliekillä, positiivisen psykologian tutkija Lotta Uusitalo-Malmivaara lataa.
Ja taas pääsemme siihen, että emme ole tottuneet kehuihin. Kehuminen ei paljoa vaatisi. Hyvän itsetunnon, jotta ymmärtää, että toisen kehuminen ei ole itseltä pois. Lisäksi kyvyn iloita aidosti toisen puolesta. Sillä surussa me suomalaiset osaamme kyllä Uusitalo-Malmivaaran mukaan toisiamme tukea, mutta ilon ja riemun jakamisen kanssa onkin sitten heikompaa.
Vai osaatko sinä ilakoida työkaverisi kanssa, joka sai ylennyksen? Olla hänen puolestaan aidon onnellinen?
Ajatusmaailma muuttuu kehuessa melkein väkisin.
Terhi Nyman
Esteet kehumiselle johtuvat tutkijan mukaan siitä, että peilaamme jatkuvasti itseämme muihin. Teemme sosiaalista vertailua ja pienennämme samalla koko ajan onnellisuuttamme. Aina joku on parempi kuin minä. Lohduttoman surullinen on ajatus siitä, että maailmanmestarikin kärsii todennäköisesti tästä samasta vaivasta. Joku kun on voinut voittaa jo kaksi maailmanmestaruutta.
– Me tuhotaan elämän jokainen hyvä hetki vertailemalla itseämme muihin! Meidän aivot on luotu aistimaan vaaraa ja varautumaan vihollisen hyökkäykseen.
Lohtua tuo se, että nämä katastrofoivat aivot on opetettavissa uusille, paremmille tavoille.
Kehukoukku
Parasta kehuminen on livenä. On mahtavaa nähdä hymyt, jotka nousevat kehuttavien kasvoille. Niitä on selvästi lähes mahdoton pidätellä. Sähköisesti kehuminen onnistuu kyllä näppärästi ja vastauksista huokuu sama ilahtuminen. Hauskojen ja laadukkaiden somevideoiden tekijä saa kehut meilinä, ruokakaupan pomolle kehun työntekijöiden hyväntuulisuutta tekstiviestitse.
Ooo, Ihana uudenvuodenlahja avata työmeili ja lukea ekana moinen viesti! Kiitos :)
Moi, kiitos! Harmi etten pystynyt vastaamaan. Tuli tosi hyvä fiilis täälläkin päässä palautteesta, välitän sen heti henkilökunnalle. Mukavaa alkavaa vuotta. :)
Pian kehuja alkaa olla jo jonossa. Kirjaan ylös keitä kaikkia pitäisi lähestyä. Silloin sen tajuan: olen koukuttumassa kehumiseen ja samalla jotenkin rakastunut koko ihmiskuntaan. Mitä minulle tapahtuu? Psykologi Terhi Nyman ja tutkija Lotta Uusitalo-Malmivaara myhäilevät tietävinä.
– Olet kolmessa päivässä oppinut etsimään ihmisistä ja itsestäsi positiivisia puolia. Ajatusmaailma muuttuu kehuessa melkein väkisin. Toki se vaatii paljon toistoa, sen verran jumiutuneita me ajatuksissamme olemme, Terhi Nyman toteaa.
Lotta Uusitalo-Malmivaara kertoo tieteellisistä tutkimuksista löytyvän tukea psykologin väitteelle. Hyvien tekojen tekemisen ja tekijän hyvinvoinnin välistä korrelaatiota tutkittaessa on saatu selville, että hyvää kannattaa tehdä ryppäissä, ei ripottelemalla hyvää sinne tänne. Kolmen päivän kehuspurtti on paljon tehokkaampi kuin kehujen tiputtelu pitkin vuotta.
– Kehuessasi huomaat etteivät nämä ventovieraat olekaan vastustajia, jotka pitää kampittaa. Sinä ja hän kuulutte samaan joukkueeseen. Ja kun teet hänelle hyvää, hän voi hyvin, sinä voit hyvin ja te voitte yhdessä hyvin.
Kehuspurtti on palauttavaa venyttelyä vaille valmis. Itseni lisäksi myös valmentajani, psykologi Terhi Nyman on yllättynyt. Kolme päivää kehumista eikä kukaan pahastunut. Kukaan ei torjunut kehuja, eikä vihastunut tuntemattoman lähestymisestä. Päinvastoin. Me selvästi janoamme kehuja.
Oma fiilis on pirteämpi ja positiivisempi kuin ennen spurttia. Leijuessani hyvässä olossa työkaveri yllättää ja nostaa tunnelmaa entisestään kehumalla kehumistani.
– Tuollahan voi muuttaa maailman!