Tuula Viitaniemi
Yle
Q-teatterin Pääomani näyttää, miten raha ottaa haltuunsa ihmismielen ja lävistää ihmissuhteet. Esitys saa minut, keskiluokkaisen katsojan, tajuamaan oman porvarillisuuteni.
Raha tunkeutuu ihmisten väliin tavalla, joka on elämän vastainen, sanoo yksi Q-teatterin Pääomani-näytelmän roolihahmoista.
Milja Sarkolan uuden näytelmän päähenkilö on varakas suomenruotsalainen teatteriohjaaja, jolla on itseään köyhempi, suomenkielinen aviomies.
Rahasta puhuminen on monille meistä hirmuisen hankalaa. Niinkuin tiedetään, eniten riitoja parisuhteissa aiheuttavat siivous ja raha.
Raha tunkeutuu ihmisten väliin tavalla, joka on elämän vastainen.
Raha on kuin jokin vieras elementti, alien tai virus, joka aiheuttaa kiemurtelua, ristiriitoja, salailua, vallankäyttöä, epäreiluuden kokemuksia, hähmäisiä tunteita ja tilanteita.
Milja Sarkolan yhdessä Katariina Nummisen kanssa ohjaama esitys tekee näitä ilmiöitä näkyväksi.
Esitys menee ihon alle, se osuu täsmänuolilla ainakin minuun, keskiluokkaiseen, korkeasti koulutettuun kulttuuri-ihmiseen.
Ja vaikka aihe on niin sanotusti riihikuiva, esitys on kaikkea muuta. Se on mietiskelevä, hauska, raastava, aistikas ja ilmava, ja hohtavan mustavalkoisesta lavastuksesta huolimatta täynnä elämän kaikkia värejä.
Pääomani näyttää, miten syvälle menevä vaikutus rahalla on ihmiseen, miten henkilökohtainen suhde rahaan on.
Esiin nousee rahan suhde arvoihin, valintoihin, käytökseen, elämäntapaan ja rakkauteen, konkreettisten tilanteiden kautta kerrottuna.
Pääomani alku piirtää esiin näytelmän perustilanteen. Aktian konttorissa istuva pariskunta allekirjoittaa lainapaperit, jotta voi ostaa uuden asunnon. Naisen isä on mukana, hän maksaa osan kauppahinnasta suoraan tililtään. Pappa betalar.
Puheääni tulee aluksi nauhalta, mutta näyttelijät aukovat hämmästyttävän tarkasti suutaan äänen mukana. Syntyy sivistyneen koominen tunnelma.
Nämä eivät ole ihmisiä vaan karikatyyrejä, ajattelen, tietyn ihmistyypin ja yhteiskuntaluokan nukkemaisia edustajia.
Pian play back -äänet loppuvat, ja näyttelijät alkavat puhua itse, ja muuttuvat samalla lihaksi ja vereksi. He eivät enää edusta, he ovat.
Milja Sarkola on tehnyt omaperäisen ja uskaliaan valinnan näytelmän kielen suhteen. Jotta esitystä pystyy vaivatta seuraamaan, täytyy ymmärtää suomen ja englannin lisäksi sujuvasti ruotsia.
Nainen kuuluu suomenruotsalaiseen ylempään keskiluokkaan. Hän on puolisonsa sanoja lainatakseni “nainut alaspäin”.
Kieli ja raha ovat tässä kietoutuneet yhteen.
Ruotsin puhuminen esityksessä on vahvasti perusteltua. Olisi ollut mahdotonta tavoittaa kaikki kieleen ja yhteiskuntaluokkaan liittyvät merkitykset ilman monikielistä toteutusta.
Yhteiskuntaluokkien vaikutus parisuhteeseen ja rakkauteen on ollut esillä muuallakin: Katriina Järvinen ja Laura Kolbe analysoivat ilmiötä viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Sopivia ja sopimattomia - Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde.
Q-teatterin näyttämöllä luokkaerot ovat läsnä koko ajan.
Nainen menee miehensä kanssa tapaamaan miehen veljen perhettä. Syntyy kiusallinen tilanne, kun sukulaiset kyselevät uteliaasti uuden asunnon hintaa, eikä nainen halua sitä paljastaa.
Nainen ei haluaisi pröystäillä rahoillaan, sellainen on hänestä sivistymätöntä, moukkamaista. Mutta vaikenemisellaan hän tulee leveilleeksi entistä pahemmin. Railo perheiden elämäntapojen ja tulojen välillä on valtava, käsittämätön, ofantlig.
Tällaisia tilanteita näytelmä on täynnä: hetkiä, joissa raha vaikuttaa, paljastaa sisimmän, jäädyttää tunnelman tai purskauttaa tunteet pintaan.
Käsiohjelmassa Sarkola kertoo pohtineensa sitä, vahvistaako hänen teoksensa stereotyyppistä käsitystä suomenruotsalaisista.
– Jos suomenruotsalaiset pelkäävät puhua ruotsia kadulla, enemmän kuin pelkäsivät kaksikymmentä vuotta sitten, niin kasvattaako tämä teos osaltaan sitä pelkoa, Sarkola kirjoittaa.
Näyttelijäntyö alkaa jo käsiohjelmasta.
Ennen ensi-illan alkamista katson otsa kurtussa käsiohjelman kuvassa olevaa tyylikästä naista, enkä tajua kuka hän on. Leukani loksahtaa, kun tunnistan näyttelijän: sehän on Eero Ritala!
Ritala tekee tekee mielettömän hienon roolin naisena. Näyttelijän sukupuoli katoaa pian tietoisuudestani. Ritala eläytyy herkkäeleisesti roolihenkilöönsä, tähän kulmikkaaseen, vakavaan, pidättyväiseen, huolekkaaseen, kilttiin, älykkääseen ja vähän kömpelöön teatteriohjaajaan.
Muissa rooleissa nähdään yhtä lailla sävykästä ja tarkkaa näyttelijäntyötä tekevät Laura Rämä, Lotta Kaihua ja Tommi Korpela.
Nainen tahtoo olla hyvä ja tehdä toisaalta rationaalisia, toisaalta eettisesti kestäviä valintoja. Hän yrittää tehdä työtä, kasvattaa lastaan, rakastaa miestään ja sijoittaa omaisuutensa oikein.
Naisella ei konkreettisesti ole varaa romahtaa, vaikka kuinka ahdistaisi.
Hänen elämänsä on kuin äärimmilleen viritetty, häiriöherkkä kone. Talouden tasapainon säilyminen edellyttää säännöllisiä, korkeita tuloja.
Säännölliset tulot teatteriohjauksista ja käsikirjoituksista edellyttävät mielen ja ruumiin hyvinvointia. Ne taas edellyttävät kurinalaista fodmap-dieettiä ja univaikeuksien taltuttamista, sekä tyydyttävää perhe- ja seksielämää. Kontrollia.
Naisella ei konkreettisesti ole varaa romahtaa, vaikka kuinka ahdistaisi. Hän laskee budjettia, räknää tuloja ja menoja, istuu salaa sijoittajabrunsseilla, ostaa henkivakuutuksen ja on lamaantua huoliinsa.
Räjähdys voi syntyä vaikka puolison ostamista vääränlaisista linsseistä tai kohtaamisesta yli-innokkaan feissarin kanssa.
Pääomani panee minut selkä seinää vasten oman keskiluokkaisen elämäntapani kanssa. Voihan perkele, ajattelen. Milloin minä aloin toteuttaa näitä samoja porvarillisia ihanteita omassa arjessani?
Hyvä esimerkki on sisustaminen.
Näytelmässä nainen ehdottaa puolisolleen uuden kodin keittiön remontoimista, mutta mies vastaa ahdistuneen päättäväisesti: minulla ei ole nyt rahaa! Kyllä minä voin maksaa, huokaa nainen nolona, mutta mies ei halua jatkaa keskustelua.
Omassa kodissani on paraikaa remontti meneillään.
Näytelmää katsoessa tajuan sisäistäneeni perinpohjaisesti vallalla olevan eetoksen siitä, että on oikeus tai suorastaan velvoite elää “itsensä näköisessä kodissa”.
Asuntolaina on faustinen sopimus, jolla sidotaan oma tulevaisuus.
Käytän ison summan lainarahaa asunnon laittamiseen mieleisekseni. Koska niin me keskiluokan jäsenet teemme.
Mutta kenen näköiseksi itse asiassa asuntoa laitan? Onko remontointi ekologista? Olisiko minulla oikeasti siihen varaa, onko rahan käyttäminen remonttiin viisasta? (Huomaan, että jään nyt kiinni siitä, että huolestun valintojeni syistä ja seurauksista aivan näytelmän päähenkilön tavoin!)
Kun palaan teatterista kotiin, ovensuussa odottaa painotuore sisustuslehti. Tänä iltana en kertakaikkiaan pysty iloitsemaan sen kiiltäville sivuille painettujen upeiden kotien silmäilystä.
Pääomani saa minut nauramaan itselleni, näkemään itseni ja yhteiskuntaluokkani paremmin.
Kuten dramaturgi Numminen käsiohjelmassa kirjoittaa: asuntolaina on “faustinen sopimus, jolla sidotaan oma tulevaisuus”.
Milja Sarkola: Pääomani. Dramaturgia ja ohjaus Milja Sarkola ja Katariina Numminen
Lavastus Kaisa Rasila. Valosuunnittelu Heikki Paasonen. Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen. Äänisuunnittelu Eero Nieminen. Rooleissa Lotta Kaihua, Tommi Korpela, Eero Ritala ja Laura Rämä. Kantaesitys Q-teatterissa 13.2.2020.
Milja Sarkolan romaani Pääomani ilmestyi 21.2.2020.
27.2. klo 11.52 korjattu virhe: näytelmän taiteilijaresidenssi ei sijainnut Karibialla vaan Virginiassa Yhdysvalloissa.
