Keskustanuoret pyytää Aleksi Koivistoa, Joonas Immosta ja Laura Hämäläistä keskustan eurovaaliehdokkaiksi
Keskustanuoret kertoo pyytävänsä Aleksi Koivistoa, Joonas Immosta ja Laura Hämäläistä keskustan eurovaaliehdokkaiksi.
Keskustanuoret kokoontuivat viikonloppuna liittokokoukseensa Kuopioon.
Tiedotteessaan nuorisojärjestö kertoo, että keskustanuoret voi esittää Koivistoa, Immosta ja Hämäläistä keskustan eurovaaliehdokkaiksi puoluevaltuustossa 25.–26. marraskuuta 2023.
Koivisto toimii tällä hetkellä Suomen kylät ry:n toiminnanjohtajana. Hän on myös Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen.
– Koiviston rohkea aluepolitiikka, ymmärrys erilaisista ihmisryhmistä ja tapa seistä kansanliikkeen puolella vahvistaisi koko Suomen maaseutua ja suomalaisten asemaa Euroopan unionissa, keskustanuorten tiedotteessa luonnehditaan.
Immonen toimii puolestaan Satakunnan hyvinvointialueen keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana ja Huittisten kaupunginvaltuuston toisena varapuheenjohtajana.
– Immosen rohkea ja aatteellinen tapa tehdä politiikkaa toisi keskustalaisten toivomaa näkyvyyttä Euroopan parlamenttiin, tiedotteessa sanotaan.
Hämäläinen toimii Mikkelin kaupunginvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana sekä Etelä-Savon alue- ja maakuntavaltuutettuna.
– Hämäläisen kansainvälinen osaaminen ja kokemus politiikassa antaisi keskustalle mepin, jonka taidoilla vaikuttaisimme parlamentissa entistäkin paremmin, tiedotteessa painotetaan.